Tilannepäivitys

Oravat ovat kyllä työllistäneet minua vapaa-ajallani aika hyvin joten en ole ehtinyt tännekään kirjoitella. Kurret ovat edelleen elossa ja voivat hyvin! Ne kasvavat aivan silmissä ja näinpä niiden pesälaatikko kävi pieneksi. Onneksi sain häkin valmiiksi ja nyt oravilla on tilaa liikkua.

Lisää kuvia

 Sopu sijaa antaa?

 Laattikko kävi pieneksi kun oravat alkoi kiinostua ympäristöstä

Rakensin kurreille häkin

Lautaa löytyi onneksi kotoa ihan ilmaiseksi.

Yksi seinä valmiina!

Kiipeilyrata

Siinä se on!

On rankkaa olla oravamies

Kohtalaisen hyvin työllistää neljä pientä oravaa. Yöllä saa ainakin kerran herätä ne ruokkimaan ja töistäkin pääsee lounastunnilla käymään kotona samoissa merkeissä. En kyllä varmaan ihan hupina aio alkaa kasvattaa näitä veijareita enemmälti mutta nautitaan nyt tämän kerran ihan koko rahalla! Tänään aloin suunitella häkkiä noille otuksille sillä nyt jo kahdella on silmät auki ja näyttää meno olevan  sitä luokkaa ettei tuo pahvilaatikko riitä alkuunkaan. Materiaalit on suurinpiirtein hankittu ja piirustukset tehty, huomenna alkaa nikkarointi.

Ensimmäinen katsekontakti

Nimesin hänet Kolumbukseksi, koska oli ensimmäinen utelias avaamaan silmänsä!

Kuvia

Loppu ja uusi alku

Työskentelen Kiinteistönhoitajana ja tiistaina oli tehtävänäni kaataa yksinäinen vanha orapihlaja, joka oli päässyt kasvamaan jo usean metrin korkuiseksi ja näin peitti kerrostalon pihalla sijaitsevan lamppupylvään. Työkaverini kanssa raivatessamme oksia peräkärryyn huomasimme että latvan sisällä oli pesä jossa oli neljä pientä oravanpoikasta. Jätimme pesän ja oravat maahan toivoen, että emo hakisi ne hoiviinsa.
Kahvitunnilla etsin oravista tietoa netistä ja löysin korkeasaaren kattavat oravanhoito-ohjeet. Työpäivän päätteeksi menin katsomaan josko emo olisi hakenut poikasensa mutta harmikseni huomasin vikisevän pesueen edelleen samoilla sijoillaan. Omantunnon tuskista kärsiessäni päätin, etten jätä poikasia oman onnensa nojaan vaan pakkasin pesän pahvilaatikkoon ja läksin kohti eläintarvikekauppaa. Tiedustelin myyjältä koiran tai kissan maidonkorvikejauhetta, koska lukemissani ohjeissa neuvottiin syöttämään oravia kyseisestä jauheesta, vedestä, kasviöljystä ja kananmunan keltuaisesta koostuvalla liuoksella. Liikkeessä ei kuitenkaan ollut tuota jauhetta ja myyjä neuvoi minua kokeilemaan eläinlääkäriä tai apteekkia.
Lähistöllä sijaitsi yksi eläinlääkäri jonne suuntasin seuraavaksi, tässä vaiheessa liikehdintä ja ääntely oli pahvilaatikossa hiljentynyt ja aloin huolestua kuinka kauan poikaset vielä selviävät ilman ruokaa. Eläinlääkäri totesi ettei heilläkään ole etsimääni tuotetta, mutta osasi kertoa, että oli nähnyt sellaista myytävän toisella eläinlääkärillä josta lopulta jauheen löysin. Kotiin päästyäni valmistin oraville maidonkorviketta ja yritin ruokkia niitä jauhepurkin mukana tulleella tuttipullolla, se oli kuitenkin tarkoitettu koirille ja sen pää oli aivan liian iso kyseiseen tarkoitukseen. Onneksi muistin, että omistin muutaman kemianteollisuuden käyttöön tarkoitetun pipetin jotka olin joskus lapsena saanut.
Oravat eivät osanneet pipetistä ruokaa etsiä ja melko voimattomina vain makasivat kädelläni täristen. Pisara kerrallaan laitoin liuosta niiden suuhun ja sain kuin sainkin pikku kaverukset ruokittua. Tästä kaikki siis alkoi.